Jalkapallo on pohjimmiltaan yksinkertainen peli. Pallo, kenttä, kaksi maalia ja joukko ihmisiä, jotka yrittävät yhdessä saada aikaan jotain sellaista, mikä ei onnistuisi yksin. Ehkä juuri siksi se on niin suuri laji. Sen voi aloittaa lapsena, sitä voi jatkaa aikuisena, ja parhaimmillaan se kulkee mukana läpi koko elämän.
Minulle jalkapallo ei ole koskaan ollut vain harrastus, kilpailu tai tapa pysyä kunnossa. Se on ollut tapa kuulua johonkin, tapa haastaa itseäni, tapa mitata omaa rohkeuttani ja ennen kaikkea tapa nauttia pelaamisesta vuodesta toiseen.
Olen saanut pelata Suomen CP-jalkapallomaajoukkueessa neljällä eri vuosikymmenellä. Se tuntuu edelleen aika uskomattomalta. Ura, joka on alkanut 1990-luvulla ja jatkuu edelleen 2020-luvulla, kertoo varmasti sitoutumisesta, mutta ennen kaikkea rakkaudesta lajiin. Maaotteluita on kertynyt yhteensä 113, enkä ole suunnitellut lopettavani vielä pitkään aikaan.
Kun moni ehkä odottaisi tässä vaiheessa puhetta jäähyväisistä, minä ajattelen yhä pelaamista, kehittymistä, joukkuetta ja seuraavaa ottelua.
Se kertoo paljon siitä, miksi jalkapallo on minun mielestäni niin mahtavaa.
Peli, joka antaa enemmän kuin ottaa
Jalkapallon hienous ei synny minulle vain voitoista, maaleista tai hyvistä suorituksista. Ne ovat tärkeitä hetkiä, totta kai. Mutta ne eivät ole koko totuus.
Jalkapallo on antanut minulle paljon enemmän: ystäviä, yhteisön, kokemuksia, matkoja, pettymyksiä, onnistumisia, kasvua ja tunteen siitä, että olen osa jotakin suurempaa.
Kun on pelannut maajoukkueessa yli sadan ottelun verran, pelkkä innostus ei enää riitä. Tarvitaan sisäistä paloa. Tarvitaan kykyä lähteä harjoituksiin myös silloin, kun keho ei tunnu tuoreelta, aikataulut ovat tiukat tai elämässä olisi kymmeniä muitakin asioita. Tarvitaan halua tehdä uudestaan ja uudestaan samoja asioita: syöttää, liikkua, puolustaa, juosta, kommunikoida, ottaa kontaktia, epäonnistua ja yrittää uudelleen.
Mutta juuri siinä piilee jalkapallon taika. Se ei anna kaikkea helpolla. Se vaatii, mutta samalla se palkitsee. Se muistuttaa, että hyvä suoritus syntyy harvoin sattumalta. Se syntyy toistoista, luottamuksesta, keskittymisestä ja siitä, että joukkueen etu menee oman mukavuuden edelle.
Minusta jalkapallo on mahtavaa, koska se on samaan aikaan leikkiä ja vakavaa. Kentällä saa nauttia, mutta siellä ei voi olla välinpitämätön. Jokainen pelaaja vaikuttaa peliin. Jokainen valinta merkitsee. Pienikin liike voi avata tilan, katkaista hyökkäyksen tai antaa joukkuekaverille mahdollisuuden onnistua.
Neljä vuosikymmentä samassa paidassa
Maajoukkueessa pelaaminen on aina kunnia-asia. Kun pukee Suomen paidan päälle, edustaa muutakin kuin itseään. Edustaa joukkuetta, lajia, taustayhteisöä ja kaikkia niitä, joille oma esimerkki voi merkitä jotain.
Minulle Suomen paita on ollut mukana neljällä eri vuosikymmenellä, ja se tekee tästä matkasta erityisen.
Vuonna 1999 maailma oli erilainen. Jalkapallo oli erilaista. CP-jalkapallon näkyvyys oli erilaista. Pelaajat, valmennus, olosuhteet, turnaukset ja lajikulttuuri ovat kehittyneet vuosien varrella valtavasti. Olen saanut nähdä tämän muutoksen läheltä. En ole ollut vain mukana joukkueessa, vaan olen saanut olla osa sen jatkuvuutta.
Neljä vuosikymmentä maajoukkueessa tarkoittaa, että olen pelannut erilaisten sukupolvien kanssa. Olen nähnyt pelaajia tulevan ja menevän. Olen ollut mukana, kun nuoremmat pelaajat ovat ottaneet ensiaskeleitaan maajoukkueessa. Olen kantanut vastuuta silloin, kun joukkue on tarvinnut johtajuutta. Olen oppinut muuttumaan pelin mukana, mutta yrittänyt säilyttää saman perustan: halun pelata.
113 maaottelua ei ole vain tilastoluku. Se on 113 kertaa valmistautumista. 113 kertaa pukukopin tunnelmaa. 113 kertaa kansallislaulua, alkuvihellystä, taistelua ja yhteistä vastuuta. Jokaisen ottelun taustalla on harjoituksia, matkoja, odotusta, pettymyksiä, iloa ja niitä pieniä hetkiä, joita tilastot eivät näytä.
Joukkue tekee pelistä erityisen
Jalkapallossa yksilö voi ratkaista hetkiä, mutta joukkue tekee pelistä merkityksellisen. Minulle yksi lajin hienoimmista puolista on juuri yhteisöllisyys. Kentällä kukaan ei pärjää yksin. Hyvä pelaaja ei ole vain taitava pallon kanssa, vaan hän tekee myös muista parempia. Hän kannustaa, ohjaa, tukee ja ottaa vastuuta.
Joukkueessa oppii asioita, joita ei voi oppia samalla tavalla yksin harjoitellessa. Oppii luottamaan toisiin. Oppii hyväksymään erilaisia persoonia. Oppii kuuntelemaan, reagoimaan ja olemaan osa kokonaisuutta.
Jalkapallo pakottaa katsomaan ympärille: missä joukkuekaveri on, mitä vastustaja tekee, mihin tila avautuu, milloin pitää puhua ja milloin toimia.
Pitkällä urallani joukkue on ollut monta kertaa syy jatkaa. Kun pelivuosia kertyy, motivaatio ei synny vain henkilökohtaisista tavoitteista. Se syntyy siitä, että haluaa olla mukana yhteisessä tarinassa. Haluaa auttaa joukkuetta. Haluaa antaa oman kokemuksensa käyttöön. Haluaa näyttää, että sitoutumisella on merkitystä.
Jalkapallon mahtavuus on siinä, että vaikka kentälle mennään pelaamaan ottelua, sieltä saa usein mukaansa jotain paljon pysyvämpää: ystävyyksiä, muistoja ja tunteen siitä, että on tehnyt asioita yhdessä muiden kanssa.
Peli pitää ihmisen elossa
Pitkä pelaajaura vaatii fyysistä sitkeyttä, mutta myös henkistä vireyttä. Jalkapallo pitää ihmisen liikkeessä. Se haastaa kehoa, mutta myös päätä. Se vaatii nopeita ratkaisuja, keskittymistä, rohkeutta ja kykyä reagoida muuttuviin tilanteisiin.
Kentällä ei voi jäädä menneeseen tilanteeseen kiinni liian pitkäksi aikaa. Jos syöttö epäonnistuu, seuraava tilanne tulee jo vastaan. Jos vastustaja tekee maalin, peli jatkuu. Jos oma suoritus ei ole täydellinen, pitää pystyä palaamaan takaisin mukaan.
Tämä on yksi jalkapallon suurimmista opeista. Se opettaa elämään hetkessä. Kentällä on oltava läsnä. Ei riitä, että joskus osasi. Ei riitä, että joskus oli hyvä. Jokainen peli kysyy saman kysymyksen uudelleen: oletko valmis tänään?
Minulle tämä on yksi syy siihen, miksi pelaaminen tuntuu edelleen merkitykselliseltä. Jalkapallo ei ole vain menneiden vuosien muisto, vaan tämän hetken tekemistä. Se tarjoaa jatkuvasti uusia haasteita. Vaikka otteluita on takana 113, seuraava peli on aina uusi. Se ei ole kopio edellisestä. Kentällä voi aina oppia, nähdä tilanteen eri tavalla, tehdä paremman valinnan tai auttaa joukkuetta uudella tavalla.
Kun sanon, etten aio lopettaa vielä pitkään aikaan, se kertoo nautinnosta. Ei pelkästä velvollisuudesta. Ei siitä, että uraa pitäisi väkisin venyttää pidemmäksi. Vaan siitä, että peli antaa yhä energiaa.
Jalkapallo antaa identiteetin, mutta ei vangitse siihen
Pitkän uran aikana jalkapallosta tulee väistämättä osa identiteettiä. Se näkyy arjessa, valinnoissa, ystäväpiirissä, viikonlopuissa ja tavassa ajatella. Mutta parhaimmillaan jalkapallo ei kavenna ihmistä, vaan laajentaa häntä.
Se antaa paikan, jossa voin olla kilpailija, joukkuekaveri, kapteeni, oppija, esimerkki ja välillä myös vain pelaaja, joka nauttii pallosta.
Minulle pitkä maajoukkueura ei näyttäydy pelkkänä saavutusten listana. Se on enemmänkin jatkumo. Jalkapallo on kulkenut mukana elämän eri vaiheissa, eri vuosikymmenillä ja erilaisten roolien rinnalla. Se on pysynyt, vaikka moni muu asia ympärillä on muuttunut.
Tämä tekee lajista erityisen. Jalkapallo voi olla lapsuuden unelma, nuoruuden intohimo, aikuisuuden voimavara ja myöhemminkin paikka, jossa tuntee yhä olevansa elossa. Se ei kysy vain ikää, vaan asennetta. Niin kauan kuin intoa, halua ja mahdollisuuksia riittää, peli voi jatkua.
Mahtavinta on tunne
Jos pitäisi tiivistää, miksi jalkapallon pelaaminen on minun mielestäni mahtavaa, vastaus löytyisi todennäköisesti tunteesta.
Siitä tunteesta, kun pallo liikkuu nopeasti jalasta toiseen. Siitä hetkestä, kun joukkue puolustaa yhdessä viimeiseen asti. Siitä, kun syöttö osuu juuri oikeaan väliin. Siitä, kun pelikaveri ymmärtää ajatuksen ennen kuin sitä tarvitsee sanoa ääneen. Siitä, kun pitkä harjoittelu näkyy yhtäkkiä kentällä onnistuneena suorituksena.
Ja kyllä, myös siitä tunteesta, kun voittaa.
Mutta jalkapallon tunne ei ole vain voitonriemua. Se on myös pettymysten käsittelyä, väsymystä, jännitystä, epävarmuutta ja joskus turhautumista. Juuri siksi se on niin aitoa. Laji ei tarjoa pelkästään kiillotettuja hetkiä, vaan koko tunneskaalan. Se pakottaa kohtaamaan itsensä.
Oletko valmis yrittämään uudelleen?
Oletko valmis tekemään töitä joukkueen eteen?
Oletko valmis jatkamaan, vaikka edellinen tilanne ei mennyt niin kuin halusit?
Pitkän urani aikana vastaus on ollut kyllä. Uudelleen ja uudelleen.
Esimerkki jatkuvuudesta
113 maaottelua ja neljä vuosikymmentä maajoukkueessa eivät ole sattumaa. Ne ovat esimerkki jatkuvuudesta, sitkeydestä ja intohimosta. Ne kertovat siitä, etten ole kadottanut yhteyttä siihen, miksi pelaaminen alun perin tuntui hyvältä.
Se on minulle tärkeää, koska vuosien aikana moni asia voi kuluttaa: loukkaantumiset, arki, aikataulut, vastuu, pettymykset ja muut elämänvaiheet.
Silti peli vetää puoleensa.
Oma tarinani jalkapallon parissa ei ole ollut täydellinen suora viiva, vaan pitkä matka, jossa jokainen vaihe on osa kokonaisuutta. On ollut arvokisoja, maaotteluita, maaleja, kapteenin vastuuta, turnauksia, uusia pelaajia, vanhoja pelikavereita ja lukemattomia tilanteita, joita ei voi täysin selittää ihmiselle, joka ei ole elänyt niitä itse.
Jalkapallo on mahtavaa juuri siksi, että se luo tällaisia tarinoita. Tarinoita, jotka eivät mahdu yhteen otteluraporttiin tai tilastoriviin. Tarinoita, jotka rakentuvat vuosien aikana, yksi harjoitus ja yksi peli kerrallaan.
Miksi jatkaa?
Ulkopuolelta katsottuna joku voisi kysyä, miksi jatkaa vielä näin pitkän uran jälkeen. Eikö 113 maaottelua jo riitä? Eikö neljä vuosikymmentä ole tarpeeksi?
Minun näkökulmastani kysymys on ehkä väärä. Kyse ei ole siitä, milloin määrä tulee täyteen. Kyse on siitä, tuntuuko pelaaminen edelleen omalta.
Niin kauan kuin peli tuntuu hyvältä, joukkue merkitsee ja keho antaa mahdollisuuden kilpailla, jatkamiselle on selvä syy. Jalkapallossa ei tarvitse jahdata vain seuraavaa suurta merkkipaalua. Joskus riittää, että saa olla mukana. Että saa vetää nappikset jalkaan. Että saa astua kentälle. Että saa jakaa pelin muiden kanssa.
Ja ehkä juuri siinä on pitkän uran kauneus. Alussa pelaaja usein tavoittelee paikkaa joukkueessa, näyttöjä, onnistumisia ja tunnustusta. Vuosien jälkeen jäljelle jää jotain vielä syvempää: puhdas rakkaus peliin. Halu olla osa sitä niin kauan kuin mahdollista.
Jalkapallo on enemmän kuin peli
Minulle jalkapallo on paljon enemmän kuin peli. Se on ollut elämänmittainen kumppani. Se on kasvattanut, kantanut ja haastanut. Se on antanut paikan, jossa oma erilaisuus ei ole este, vaan osa tarinaa. Se on tarjonnut mahdollisuuden edustaa Suomea, olla osa maajoukkuetta ja näyttää omalla esimerkillä, että urheilussa merkityksellisintä ei aina ole se, kuinka nopeasti saavuttaa huipun, vaan kuinka kauan säilyttää palon jatkaa.
Jalkapallon mahtavuus on sen yksinkertaisuudessa ja syvyydessä. Peli on helppo ymmärtää, mutta sitä ei voi koskaan hallita täydellisesti. Aina voi oppia lisää. Aina voi tehdä paremman ratkaisun. Aina voi auttaa joukkuetta. Aina voi löytää uuden syyn tulla takaisin kentälle.
Minulle näitä syitä on riittänyt yli kahden vuosikymmenen ajan. Neljä vuosikymmentä maajoukkueessa, 113 maaottelua ja jatkuva halu jatkaa kertovat siitä, että jalkapallo ei ole vain mennyt luku elämässäni. Se on yhä käynnissä oleva tarina.
Ja juuri siksi jalkapallon pelaaminen on mahtavaa.
Ei siksi, että se olisi aina helppoa.
Ei siksi, että jokainen peli päättyisi voittoon.
Ei siksi, että keho tuntuisi aina kevyeltä tai tie olisi suoraviivainen.
Vaan siksi, että kentällä on edelleen tunne, joka saa palaamaan takaisin.
Pallo. Joukkue. Suomen paita. Seuraava peli. Siinä on jo tarpeeksi syytä jatkaa.
Kirjoittaja: Johannes Siikonen
Kuva: Helena Skogström